Pages

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Week-end

Näin keskellä viikkoa on kiva muistella menneen viikonlopun kujeita. Viime viikonloppuhan sujui mukavissa merkeissä, kun sain kaverin kylään. Perjantai-ilta aloitettiin Bergmannstrasselta, kadulta, jossa on vieri vieressä ravintoloita ja baareja. Valitsimme ruokapaikaksi meksikolaisen Lone Star Taquerian (Bergmannstr. 11), mutta henkilökohtaisesti jouduin ainakin pettymään omaan Fajitas-annokseeni. Amarillostakin saa parempaa (ja se kertoo jo jotain, koska en yleensä niistä ruoista pahemmin perusta).


Meksikolaisesta siirryttiin toissa viikonlopulta tuttuun Zyankaliin. Halloweeninä kuultiin M.A.Nummista ja tällä kertaa Aavikkoa. Taitaa baarimikko tykätä suomalaisesta musiikista.

Sitten päästiinkin kunnolla pistämään jalalla koreaksi Berliinin Onnellassa eli Matrixissa (Warschauer Platz 18). Oli kiva pitkästä aikaa olla tuollaisessakin yökerhossa ja tanssia bäkkäreitä ja muita ysärihittejä antaamuksella :) Matrixissa oli olevinaan kolme eri puolta, mutta käytännössä samat hitit soi joka paikassa. Kumminta oli henkilökunta, joka ei sietänyt näköjään yhtään sitä, ettei puhunut täydellistä saksaa.. Baariminna tiuski menemään, kun yritin tilata drinkkiä, jota heillä ei sattunut olemaan listalla. Yritin kuvailla juomaa, mutta sain vastauksesi: "Ehkä se on jossain drinkki, mutta ei MEILLÄ". Ja viskasi HEIDÄN drinkkilistansa nenän alle. Toisella tiskillä meille ei edes tarjoiltu vettä (mitä ihmettä oikeesti!). Yritin sanoa, että voinhan vaikka käydä vessasta hakemssa lasiini vettä, että eikö olisi sama antaa sitä tästä tiskiltä, kun tässä nyt ollaan. Mutta ei. Hän ei anniskele vettä. LOL. Mutta kaiken kaikkiaan ilta oli tosi mukava. Kun on hyvää seuraa ja hyvää musaa, niin ei muulla niin väliä :)


Matrixista jatkettiin vielä Monster Ronson's - Ichiban Karaokeen (Warschauerstr. 34), jossa soi disko. Paikan erikoisuus on karaokekopit, joita voi kaveriporukalla vuokrata illaksi. Jos osaisin laulaa yhtään paremmin, niin testaisin kyllä niin mielelläni sellaista koppikaraokea.


Lauantaina nukuttiin tosi pitkään, ja silti väsytti. Horroksessa vaellettiin KaDeWe-tavarataloon, jossa oli jo aika mukavat joulurekvisiitat esillä. Kaufhaus des Westens on ilmeisesti koko MANNER-Euroopan (Englannin Harrods on nimittäin isompi) suurin tavaratalo. Ihan kivasti siellä saisi rahaa törsättyä, mutta jotenkin luulen, että suurin osa ihmisistä on KaDeWe:ssa vain ihmettelemässä. Eli nähtävyys siinä missä Brandenburgin porttikin.



Sitten haettiin elvytystä kiinalaisesta (nimi taikka osoite ei jäänyt mieleen), jossa myös oli joulukoristelut. Valittiin tällä kertaa vähän hienompi (ja kalliimpi) paikka. Tosin eihän tuolla ostoskatujen ympäristössä missään mitään halpaa tarjottaisikaan. Hienompi ei aina ole parempi, nytkin tuli ihan eri annokset pöytän kuin mitä oli tilattu, mutta eihän sitä kuolemannälissään jaksanu valittaa. Napaan vaan kaikki ruoka heti!


Sunnuntaina käytiin tutustumassa kiinnostavaan valokuvanäyttelyyn, jossa oli esillä yksityisten ihmisten ottamia valokuvia Berliinin muurin murtumisen ajalta. Lisää kulttuuria oli tarjolla Stattbad Weddingissä, minne hollantilainen taiteilija oli viritellyt rajanylityspaikan unelmienmaahan - CheckPoint DreamYourTopian. Installaation (onkohan toi oikea termi) vaikutti tosi metkalta. Piti täyttää oikein hakemuskaavakkeet (Traumaddress, Kontaktpersonen in Ihrer Traumwelt jne.) ja rajavartija kyseli, että mitä tekisin, jos minulla olisi kaikki valta maailmassa. Haluaisinko ehkä muuttua punaiseksi väriksi tai nukkua pilvien päällä? Mutta sitten kun "rajan" yli vihdoin pääsi, toisella puolella odottikin vain paha haju ja likaisia huoneita. Kai tällä sitten oli syvämpi merkitys, mutta oli hieman pettynyt, koska olin odottanut linnunlaulua ja vaalenpunaista pumpulia. Mutta saatiin hienot passit ja rahaa unelmien maahan.


0 kommenttia: