Pages

torstai 18. helmikuuta 2010

Kulturellimpi keskiviikko

Eilen puuhailtiinkin sitten vähän jotain erilaista. Töiden jälkeen suunnattiin iHeartBerlin-blogin vinkin perusteella 2 Agenten taidegalleriaan, jossa on vielä hetken aikaa esillä Phobia-niminen näyttely. Kuvissa esiintyi ainakin hämähäkki-, lintu- ja sienipelkoja. Taulut olivat mielestäni todella hienoja ja jos omistaisin oman kodin, jota voisi huolella sisustaa, niin olisin vaikka saattanut yhden printin ostaakin. Eniten miellytti metsäpelko. Harmitti vain, että näyttelyssä oli esillä vain kahdeksan kuvaa. Olisi ollut mukava nähdä enemmänkin tämän tyylistä taidetta.


Taiteilun jälkeen päästiinkin sitten syömähommiin. Tällä kertaa valittiin nälän siirtäjäksi italialainen ravintola Pas' Qua (Auguststr. 92). Tarjoilija suositteli meille talon lasagnea, joka on kuulema heidän spesialitteettejään. Onneksi saatavana oli myös lohiversio, joten minäkin sain annoksen ihanan rasvaista ja täyteläistä lasagnea. Paikkana Pas' Qua oli viihtyisä ja taustalla soi Frank Sinatra-tyyppinen musiikki, mikä sopi hyvin ravintolan meininkiin ja loi leppoisan tunnelman.


Illalla mentiin Cinemaxx-teatteriin katsomaan Berlinalen puitteissa lyhytelokuvia. Näytöksessä esitettiin viisi elokuvaa, joista kaksi tuli Ruotsista (Tussilago ja Unplay) ja muut Romaniasta (Colivia), Etelä-Afrikasta (The Tunnel) ja Belgiasta (Venus vs me). Kovin suuria odotuksia minulla ei ennen näytöstä ollut, sillä liput oli tosiaan hankittu ihan summamutikassa ("kuhan nyt jonkun esityksen kävisi katsomassa, kun tällainen festivaali täällä nyt sattuu olemaan.."). Yllätyin kuitenkin erittäin postiivisesti elokuvien tasosta. Varsinkin romanialainen Colivia oli hauska. Jos ei olisi loppuviikolle niin paljon ohjelmaa, niin olisi voinut mennä katsomaan lisääkin elokuvia.

2 kommenttia:

max rave kirjoitti...

Kai sieltä elokuvaviikoilta löytyis vielä 44500 Max -dokkari, on muuten hyvä! :D

Maiju kirjoitti...

Ihme kyllä ei oo ohjelmistossa, mut ens vuonna varmastikin!