Pages

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Herkkuja itämailta

Ja sitten hieman juttua parista ravintolakokemuksesta... Noin yleistäen voisin sanoa, että pidän aasialaisesta ruoasta (kunhan vain ei ole liian tulista - valitsen ravintoloissa aina ne miedoimmat annokset). Jonkun verran täällä Berliinissä onkin erinlaisissa itämaisissa paikoissa tullut herkuteltua. Yleensä thaimaalaisessa, vietanmilaisessa tai intialaisessa.Parisen kuukautta sitten käytiin kokeilemassa, miltä korealaisen keittiön antimet maistuu. Kimchi Princess (Skalitzer Str. 36) on valittu Berliinin toiseksi parhaaksi illallispaikaksi Tip-lehden ravintola-numerossa. Paikka olikin metkasti sisustettu ja myös ruokalista lupaili hyvää. Sen sijaan palvelu oli ontuvaa - en tajua mistä tarjoilijapoikaset oli töihin revitty, mutta ammattitaitoa ei ainakaan tuntunut löytyvän (tai sitten niillä kaikilla oli vaan huono ilta). Valitettavasti myös ruoka oli aivan liian tulista omaan makuuni, joten mikään huippukokemus ensimmäinen korealaiseen ruokaan tutustuminen ei ollut. Tosin seurueestamme kaikki muut kyllä pitivät annoksistaan, ja varmasti mausteisen aasialaisen ruoan ystäville Kimchi Princess voi olla hyvä valinta. Hauska lisä oli muuten se, että jotkut annokset oli sellaisia, että kokki tuli varta vasten valmistamaan ne asiakkaille pöydässä.


Viime lauantaina sen sijaan ihastuin täysin. Saatiin vihdoin aikaiseksi käydä testaamassa Transit-niminen ravintola, jota kaveri oli kehunut. Tarjolla on thaimaalaista ja indonialaista sapuskaa. Ravintoloita on itseasiassa kaksi Berliinissä - me vierailtiin Rosenthaler strassen Transitissa. Ruokalistalla on kolmen euron hintaisia pikkuannoksia: kalaa, kanaa, lihaa ja kaikki annokset on myös mahdollista saada tofulla niin halutessan. Hienoa on myös se, ettei ruoissa käytetä natriumglutamaattia.


Me tilattiin neljä annosta per nuppi ja se oli kyllä melkein enemmän kuin riittävästi, eli kolmellakin pikkuannoksella lähtee nälkä. Hauskinta hommassa on se, että annoksia tottakai sitten maistellaan päikseen pöytäseurueen kesken. Pääsee kokeilemaan montaa eri sorttia kerralla! Kaikki tilaamamme annokset olivat herkullisia ja ruokalistalla oli aika hyvin infottu tulisuusastekin, joten ei tullut sitten tällaiselle chiliä kestämättömälle siitä mitään ongelmia. Ei voi kuin suositella kyseistä paikkaa. Toimii hyvin isollekin seurueelle. Niin ja pöytävaraus ainakin viikonloppuna kannattaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli vaihtoreissulla thaimaalainen ja korealainen kämppis, sekä meksikolaisia kavereita ja ne oli kaikki sitä mieltä, että korealaiset tykkää tulisimmasta ruoasta. Joten taitaa tuossa jotain perää olla..

Maiju kirjoitti...

Varmasti. Muistaakseni mun annoksen kohdalla ei ees varoiteltu tulisuudesta.. Kuitenkin useitten annosten kohdalla oli chili-merkkejä tulisuutta ilmaisemassa. Eli jos se mun ruoka oli ihan normaalisetti, niin niihin tulisimpiin en halua/pysty koskea :S

Unknown kirjoitti...

hei! päädyin tässä lukemaan sun blogiasi ja tuli mieleen antaa pari vinkkiä, jos tykkäät kasvisruoasta.
Ensinnäkin intialainen ravintola Naan. Joka sijaitsee ihan Kastanienalleen vieressä, Oderberger Straße 49. Siellä on tosi iso kasvisruokavalikoima ja on muutenkin edullinen paikka. toinen paikka on Yellow sunshine, Wienerstr. 19 Görlizter bahhoffin vieressä. Siellä myydään kaikenlaisia kasvis burgereita ja tuotteet ovat pitkälti biologisia.
Jos kiinnostaa niin käy ihmeessä kokeilemassa. :)

tässä vielä linkit:
http://www.yellow-sunshine.com/kontakt.htm

http://maps.google.com/maps?hl=fi&client=firefox-a&hs=p1a&rls=org.mozilla:fi:official&lr=&um=1&ie=UTF-8&q=indische++k%C3%BCche+naan+brot+berlin&fb=1&hq=indische+k%C3%BCche+naan+brot&hnear=berlin&view=text&ei=EJDdS7HBDMGZOPiEidEH&sa=X&oi=local_group&ct=more-results&resnum=1&ved=0CB4QtQMwAA

Maiju kirjoitti...

Kiitos Silja vinkeistä! Molemmat paikat kuulostaa mainioilta, ja noilla alueilla tulee muutenkin silloin tällöin liikuttua. Täytyy käydä testaamassa noi, vesi herati jo kielelle :O)

Unknown kirjoitti...

no hyvä :) toivottavasti et pety :P