Pages

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kesä ja Berliini ne yhteen soppii

Vanhat työt päättyi keskiviikkona. Konkreettisimmat muistot ovat palovammasta syntynyt arpi vasemmassa ranteessa ja hieno kukkakimmpu, jonka sain läksiäisissäni. Uudet freelancer-hommat alkoi jo heti torstaina. Niissä on vielä vähän opettelemista ja vakuutuksen puolesta paperisäätöä.


Täällä Berliinissä on nyt todella helteistä (ilmeisesti Suomessakin tarkenee) ja öisin on aika hankala saada nukutuksi hyvin, kun on niin kokovartalohiki, ettei järkeä. Ollaan nautittu kuitenkin kesäkeleistä ja pyörälty paljon, nähty jopa jotain uusia alueita ja käyty parissa uudessa ravintolassakin.



Perjantai-iltana testattiin Kreuzbergin Mariannenplazilla sijaitseva 3 Schwestern. Paikka vaikutti tosi lupaavalta (valkoiset pöytäliinat..), mutta palvelu oli ihmeen hidasta (ei oltu ainoita, jotka noin ajatteli, osa lähti pois, kun tarjoilijaa ei kuulunut tilausta ottamaan). Ruoka oli hyvää (otin Käsespätzleä, sillä ei voi ikinä mennä vikaan), etenkin yllätyksenä tullut alkupalaleipä, tuoreen ruohosipulilevitteen ja itujen kanssa. Mutta tosiaan kokonaisuutena vähän pettymys.


Lauantaina käytiin kreikkalaisessa Taverna Athenessa (Tempelhofer Ufer 12). Tällä kertaa taas paikka ei vaikuttanut ihan niin lupaavalta (muovisia tuoleja ja muutenkin halvannäköinen sisustus), mutta haluttiin jotain uutta, ja kreikkalainen oli jotain, mitä ei niin useasti tule syötyä. Ja ai että oli kyllä niin hyvää grilli-kana-kasvis-keihäs-hässäkkä, että voisin mennä heti uudestaan. Kustanti viinilasillisen ja pienen vesipullon kera n. 12e ja alkuun sai salaatin, leipää ja yllätys ouzo shotin :)


Nyt taidetaankin suunnta sunnutaibrunssille ja sitten puistoon. Kesä!

0 kommenttia: