Pages

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kuumuutta pakoon

Berliinissä on kuuma. Ihan todella kuuma. +37 astetta. Meillä ei ole kotona mitään ilmastointia tai edes tuuletinta, joten oleminen on aika sietämätöntä. Kaupungilla ei huvita kulkea, koska rakennukset ja asfaltti hohkaa lämpöä entisestään.

Lauantaina pohdittiin vaihtoehtoja oleskelupaikaksi, ja koska veikattiin, että uimarannat on täpösen täynnä, valittiin kohteesi metsä. Ajettiin S-junalla Grunewaldin asemalle ja käppäiltiin siitä sitten metsän siimekseen (Grunewaldin metsä on Berliinin isoin). Oli monta astetta viileämpää siellä varjossa ja niin rauhallista. Sattumalta osuttiin pienelle järvelle ja päästiin vähän kahlailemaan ja viilentymään.



Grunewaldin asemalla on muuten rankka historia: sieltä kuljetettiin suurin osa alueen juutalaisista keskitysleireille toisen maailman sodan aikana. Raiteelle 17 (Gleis 17) onkin laitettu muistomerkiksi isot metallilaatat kaikista (?) niistä junista, jotka asemalta lähti. Päivämäärä, juutalaisten määrä ja junan pääteasema. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa: 12.3.1943 - 944 Juden - Auschwitz :(


Sunnuntaina kaverit olivat bonganneet mukavan puistoalueen joenvarresta ja houkuttelivat sinne. Enpä tiennyt, että Treptower parkissa on noin hyvät tsillailumahdollisuudet! Puun varjossa, joen äärellä oli kyllä niin paljon helpompi olla ja hengittää! Itsehän nukahdin samantien ja nukkuessani rantaan oli uinut joutsen poikasten kanssa.


Ja tottakai heltellä kuluu myös jäätelöä. Tykkään aivan hurjasti tuommosista italialaistyyppisistä jätskeistä, mitä täällä myydään. Tässä makuna ricotta-mansikka ja mustikka-jogurtti. NAM!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jee jee, jännältä ja kivalta kuulostaa!! koittakaa selvitä kuumuudesta. mielenkiintoinen huomautus historiasta. terqui<3 t. maariaaa

Maiju kirjoitti...

Terkkui Maarialle! Tulehan pian käymään :)