Pages

torstai 12. elokuuta 2010

Iltapäivä Ku'dammilla

Eipä tule turhan usein liikuttua Länsi-Berliinin keskustassa, Ku'dammin alueella. Kyseinen ostoskatu yleensä kuhisee ihmispaljoudesta ja hinnat kaikkialla katossa, joten mieluummin viettää aikansa jossain rauhallisimmilla, huokeimmilla ja muutenkin mielekkäämmillä huudeilla.


No, tänään oli vapaapäivä ja kovasti yritin miettiä, että mitä sitä yhtäkkisellä vapaa-ajallaan tekisi. Päätinpä sitten lähteä viimein Ku'dammille katsastamaan, miltä yksi Berliinin tunnetuimmista nähtävyyksistä Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-Kirche näyttää sisältä päin.

Hienoja oli sekä vanha raunioitunut kirkko, että uusi puoli. Kirkon historiasta ei kylläkään oikein päässyt lukemaan, koska tila oli niin ahdas ja liian monta turistia edessä. No, luen jutut sitten netistä.


Tietysti alkoi hieman kahvitutaa, ja löydettiin yllättävän kiva paikka ihan Ku'dammin tuntumasta. Berliner Kaffeeröstereissa (Uhlandstr. 173/174) oli tarjolla tosi kattavasti erilaisia kahvi ja teelaatuja, sekä makoisia kakkuja. Hinnat luonnollisesti hivenen korkeammat kun muualla kaupungissa, mutta yllätykekseni ei mitenkään merkittävästi. Kahvilan yhteydessä toimii kahvia, teetä, suklaata ja muita herkkuja myyvä pikku liike, joka oli oikein ihastuttava.


Sitten tulikin hieman viileä, joten oli ihan pakko käydä muutamassa vaateliikkeessä katsomassa olisiko jotain kivoja pitkähihaisia paitoja tarjolla. Zara ei pettänyt tälläkään kertaa!

0 kommenttia: