Pages

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

To do

Sää on ollut koko viikonlopun sateinen ja sumuinen. Pysyn siis hyvillä mielin neljän seinän sisällä edelleen. Kuitenkin aloin tässä jo pohtimaan, että mitä äksöniä sitä keksisi seuraavalle kerralle, kun vapaata aikaa olisi ja ulkona ei kelin takia viitsi hengailla. Luonnollisesti kaikenlaista olisi kaupungissa tarjolla. Tässä lyhyt lista jutuista, jotka houkuttelee:

- Yoko Onon Das Gift -näyttely Houch of Venisonissa (13.11. asti)
- On Street -valokuvanäyttely C/O Berlinissä (9.1.2011 asti)
- Mamo Falafelin Falafel im Brot
- aivan uuteen kauppakonseptiin tutustuminen Kochhaus Schönebergissä (ehkä ostan sieltä tarvikkeet hienoa koti-illallista varten)
- löytöjen tekeminen Nachtkonsum-kirpparilla vähän ennen puoltayötä (seuraavan kerran 30.10.)






Tässäpä muuten joitakin vinkkejä Berliiniin suuntaaville matkaajille tai kaupunkiin vasta muuttaneille, jotka miettivät mitä tehdä, missä, milloin ja mihin hintaan:

Berliinin menoista on kattavasti tietoa ainakin näissä kaupunkilehdissä: Tip, Zitty ja Prinz. Myös englanninkielisestä Exberlineristä voi tutkailla menovihjeitä. Löytyvät siis kaikki lehtikioskien lisäksi netistä.

Berliinissä on tarjolla myös paljon ilmaista tekemistä. Näitä voi bongailla Gratis in Berlin -sivustolta.

Klubien tarjonnasta tietoa saa esimerkiksi Resident Advisorsista.

Itse selailen myös välillä Spotted by Locals, Berlin Unlike ja Qype -sivustoja, joissa on arvosteluja ja ylipäänsä tietoa berliiniläisistä ravintoloista, kahviloista, kaupoista ja ties mistä.

Ei täältä pitäjästä kyllä tekeminen ihan heti lopu! Sen jos minkä tässä reilussa vuodessa olen oppinut :)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

kiitos kivasta blogista, olen itse muuttanut Berliiniin nyt sykysyllä, ja blogistasi on paljon iloa uudelle tulokkaalle.

tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta osaatko vinkata, mistä saa kätevästi hyviä mukaan otettavia salaatteja? Jotenkin nopeasti katselemalla on saanut kuvan, että ainakin pienemissä kahviloissa myydään lähinnä leipiä ja leivoksia...

Maiju kirjoitti...

Hei ja kiitos kommentista! Mukava kuulla, jos blogista on hyötyä! Se on tavoittena, että joku löytäisi täältä sellaista tietoa, mitä voisi omassa elämässään hyödyntää :)

Ja oiva kysymys. Itse ostan parikin kertaa viikossa noita mukaan otettavia salaatteja töihin ja joskus työpäivän jälkeen kotiin, jos on niin väsynyt, ettei jaksa edes ajatella ruoanlaittoa. Salaatteja löytyy oikeastaan jokaisesta ruokakaupasta: Aldista, Netosta, Lidlistä, Kaisersista.. Taitaa sijaita usein siellä jossain makkaroiden, leikkeleiden ja juustojen seassa.. Toivottavasti löydät!

Aldissa on ehkä halvimmat ja kookkaimmat salaatit, mutta omaan makuun parhaat on ehkä Kaisersin versiot.