Pages

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Matkalla Berliinissä: Berliinin nähtävyyksiä

Suunnitelin aiemmin postaavani joitakin yleisiä vinkkejä Berliiniin matkustaville. Aloitan hyvin perinteisellä aiheella, eli nähtävyyksillä. Nähtävyydet on aika jännä juttu. Monestikaan ne eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta jostain syystä uudessa paikassa/kaupungissa/kohteessa käydessä on pakottava tunne käydä tarkastamassa ainakin ne kuuluisimmat nähtävyydet. Mielestäni Berliinissä voi aivan hyvin vierailla ilman, että tarvitsee juosta nähtävyydeltä toiselle. Listaan tähän postaukseen kuitenkin joitakin kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Jos aikaa on rajoitetusti, mutta jotain nähtävyyksiä haluaa tarkastaa, niin itse valitsisin vierailut Berliinin muurilla ja Brandenburgin portilla.


Berliinin muuri
Muuria näkee pisimmillään ja taiteellisimmillaan East Side Galleryssa, "aidoimmillaan" Gedänkstätte Berliner Mauerilla, sekä siellä täällä pienimuotoisemmin (esimerkiksi pikkupätkä löytyy Potzdamer Platzilta).



Brandenburgin portti



Fernsehturm
Fernsehturmia, eli TV-tornia ei välttämättä tarvitse erikseen lähteä paikanpäälle katsomaan. Tornilla on korkeutta n. 370 metriä, joten palluran näkee melkeinpä mistä päin kaupunkia tahansa. Jos näkymät Berliinin ylle kiinnostavat, niin TV-tornin näköalatasanne sijaitsee reilussa 200 metrissä.



Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche
Toisessa maailmansodassa raunioitunut kirkko, joka on jätetty muistuttamaan sodan tuhoista.



Berliner Dom
Berliinin tuomiokirkko.



Reichstag
Saksan valtiopäivätalo.




Siegessäule
Voitonpylväs sijaitsee keskellä Tiergartenin puistoa. Kuulin, että täälläkin on näköalatasanne, mutta siellä ei ole itse tullut käytyä.




Gendarmenmarkt
Varsin hienon näköinen aukio, jossa kaksi kirkkoa ja teatteri.




Holokaustin muistomerkki

Vakuuttavan kokoinen ja labyrinttimainen muistomerkki Potzdamer platzin ja Brandenburgin portin välillä.




Linnat
Berliinin ja Brandenburgin alueella sijaitsee useampiakin keisarillisia linnoja, esimerkiksi Schloss Charlottenburg.



Vinkki 1. Varsinkin kesäaikaan voi nähtävyydet olla päiväsaikaan tukossa. Tunnelmallisempi ja väljempi vaihtoehto on kiertää päänähtävyydet illalla pimeän aikaan. Kohteet ovat mukavasti valaistu ja paikalla ei iltaisin hirvittävän paljon muita pyöri. Kohteita voi kiertää vaikkapa vuokratun polkupyörän siivittämänä.

Vinkki 2. Ota bussi numero 100 Alexanderplatzilta Bahnhof Zoolle (tai toisin päin). Bussin reitti kulkee mm. Berliner Domin, Unter den Lindenin, Brandenburgin Portin, Bundestagin, ja Siegessäulen kautta.

Vinkki 3. Jos aikaa, kuntoa ja mielenkiintoa on, tee kävelykierros esimerkiksi Potzdamer Platzilta Alexanderplatzille Unter den Lindenin kautta. Aikaa kannataa varata parisen tuntia, jonka aikana näkee suurimman osan päänähtävyyksistä.

Vinkki 4. Vaihtoehdon TV-tornin maisemille (joskaan ei tietenkään yhtä korkealta) tarjoaa ravintola/klubi Solar. Ravintola sijaitsee kerrostalon 17. kerroksessa ja maisemat Berliinin ylle ovat varsin mukavat. Paikka on etenkin viikonloppuiltaisin hyvin suosittu, joten kannattaa olla ajoissa tai tehdä varaus.

2 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Lötsin juuri blogisi ja luen juttuja mielenkiinnolla. Ajattelin lisätä noihin televisiotornin vaihtoehtoihin Panoramapunktin (Potzdamer Platz). Sieltä on tosi hyvät näköalat ja jonotusta ei ole murto-osaakaan televisiotornin ajoista. http://www.panoramapunkt.de/de/willkommen.html

Maiju kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Panoramapunkt unohtui itseltä mainita, vaikka siellä on tullut käytyäkin.