Pages

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Me likes!

0 kommenttia
Runsas aamupala, tunnelmalliset joulumarkkinat, yllättävät bileet. Siinä muutama syy miksi pidän Berliinistä.

Lauantaina päätettiin vihdoin testata Wirtshaus Stresemannin (Stresemannstr. 48) aamupala. Monesti ollaan kävelty ohi ja nähty iso mainos: aamiaisbuffet 3,90 joka päivä. Jotenkin ei ole tullut mentyä, kun on ajatellut, että tuohon hintaan ei voi saada kovin kummoista buffettia. Mutta täytyy muistaa, että nyt ollaankin Berliinissä: kyllä saa! Oli sämpylöitä, juustoja, leikkeleitä, munakasta, kakkuja, rahkoja, hedelmiä.... NAM. Ainoastaan enemmän tuoretta tavaraa olisin toivonut, salaatteja ja sellaista. Plus niin kuin yleensä, aamiaisen hinta tuplaantui, kun tilattiin juotavat. Buffetteihin täällä päin ei sisälly edes vesi. Tulee kuitenkin varmasti mentyä aamiaistamaan (frühstücken) uudestaan, monesti.



Tänä viikonloppuna tuli piipahdettua muutamalla joulutorilla (Weihnachtsmarkt), mutta päätin, että ensi viikonloppuna vasta antaudun sillä hommalle kunnolla. Nyt kävin vain vähän aistimassa tunnelmaa.



Berliinissä on hauskaa se, että ei koskaan tiedä mihin voi kaupungilla liikkuessaan törmätä. Vastaan saattaa tulla mielenosoitus, performanssi esitys, tai kuten eilen illalla: bileet. Matkustettiin metrolla ja jäädessämme Schlesischer Tor-asemalla, siellä oli jonkin sortin teknokemut käynnissä. Mielläni olisin jäänyt vähän jorailemaan, mutta muu porukka halusi liikkua eteenpäin. Höh.

torstai 26. marraskuuta 2009

Ajatuksia, Gedanken

0 kommenttia
Olen seikkaillut Berliinissä nyt kolme kuukautta. Ajattelin koota tähän postaukseen vähän mietteitä siitä, mistä täällä tykkään ja mistä en. Varmasti, kun Berliinissä vielä pitempään oleskelee, niin lista muuttuu, uusia asioita nousee esiin ja niin edelleen. Korostan, että kyseessä on ihan omat mielipiteeni ja omakohtaiset kokemukseni; joku toinen voi nähdä ja kokea nämä asiat ihan eri tavoin.


Listataan ensin miinuksia. Eli mikä mättää Berliinissä/Saksassa?

- Byrokratia! Suomessa on jo aika hankalaa, mutta täällä tuo toimistoissa juokseminen, leimojen ja allekirjoitusten kerääminen on potenssiin miljoona.

- Juomavesi. Varsinkin meidän talossa vedessä on enemmän kalkkia, kuin oikeaa tavaraa. Ei oo kiva, kun esim. teehen muodostuu heti joku ihmeellinen kalvo pinnalle :S

- Kunnon supermarkettien puute. Kaisersit on kyllä aika hyviä, mutta silti kaipaan sellaista jotain isoa markettia, mistä saisi kaikki tarvitsemansa vessapaperista mausteisiin ja hedelmistä couscousiin yhdellä kerralla.


Asiat, jotka harmittaa, mutta jotka ei oikeastaan ole Berliinin/Saksan vika:

- Kieli. Että turhauttaa, kun ei vaan ymmärrä! Välillä tuntee itsensä niin ulkopuoliseksi ja tyhmäksi huonon kielitaidon takia. Paljon saa kannustavaa palautetta, mutta kyllä sitä ryöpytystä ja suoranaista huutamistakin saa välillä osakseen.

- Pitäisi olla hyvät säästöt. Jos pärjäisi vaikka jollain minityöllä tai osa-aikaisella puurtamisella, niin jäisi todella paljon enemmän aikaa kaupunkiin, maahan ja kieleen tutustumiseen. Eikä tuntuisi välillä siltä, että sama olisi asua ihan missä vain, kun ei kuitenkaan päivässä ehdi nähdä muuta kun kodin, työpaikan ja metron.



Miksi pidän Berliinistä?

- Iso kaupunki, joten tekemistä ja kokemista löytyy AINA. Kaupungissa on myös kiehtovaa kaupunginosien erinlaisuus (johtuen varmasti suurelta osin kahtia jakautuneesta menneisyydestä). Kun vierailee jossain toisesa kaupunginosassa, on ihan kuin lomalle menisi.

- Rento meininki, joka mielestäni näkyy esimerkiksi siinä, ettei yökerhoilla ole sulkemisaikoja, alkoholilla myymisellä ei ole sellaisia rajoituksia kuin Suomessa, katutaide kukoistaa...

- Aamupalakulttuuri. Vaikka harvemmin tulee nautittua aamupalaa ulkona (kun elelee säästölinjalla), niin tykkään ihan mielettömästi siitä touhusta. Huippua heräillä sunnuntaina ja lähteä käymään herkullisella aamiaisella jossain kivassa paikassa.

- Ravintolat, kahvilat, baarit, clubit... Näitä nyt ei sen kummemin tarvinne perustella. Tarjontaa on! :)

- Halvat hinnat.


Yleisesti:

- On mahtavaa oppia uutta kieltä. Deutsch ist ja sehr schön Sprache :)

- On mukavaa vaihtelua elää toisessa kulttuurissa: uusia kokemuksia ja uutta näkökulmaa elämään. Suosittelen lämpimästi kaikille.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Sushia ja ruisleipää

2 kommenttia
Johan on ollut taas kiireistä. Vaikka täällä Berliinissä on todella paljon työttömyyttä varsinkin nyt taloudellisen kurjimuksen aikaan, niin täytyy sanoa, että kyllä sitä työtä tuntuu tekevälle silti riittävän! Oman alan töitä ei tosin vielä ole näkynyt, mutta kun suostuu lähtemään esimerkiksi noihin siivouspuolen hommiin mukaan, niin kysyntää riittää.

Viikoloppuna pääsin tutustumaan japanilaiseen ruokaan, kun suomalaiset kaverimme tulivat kylään ja taikoivat meille sushi-illallisen. Oli rattoisa ja maukas ilta. Omia suosikkejani olivat tonnikala-majoneesi-kasvis-sushit. Vielä jäin ehkä arastamaan graavilohesta tehtyjä susheja, mutta hienoa, että nyt tietää minkä tyyppiset sushit sopii omaan makuun, eikä tarvitse jännittää japanilaiseen ravintolaan astumista (niin kuin aiemmin). Tässä hieman tunnelmakuvia:


Sunnuntaina käväisin suomalaisissa joulumyyjäisissä, jotka järjestettiin Berliinin Suomi-keskuksella. Söin mahan täyteen lohikeittoa riisipiirakan kera: ai että mitä makuja! Kotiin ostin ruisleipää ja eipä siinä kauaa kestänyt, kun pussi oli jo tyhjä :) Tänään täällä Berliinissä avattiin myös perinteiset saksalaiset joulumarkkinat, joita on varmaan kymmeniä ympäri kaupunkia. Vaikuttavat todella kiinnostavilta ja varmasti tulee vierailtua useammillakin.. Raporttia näistä siis myöhemmin.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Herkkuja ja kivoja paikkoja

4 kommenttia
Keskiviikkona treffasin kaverin kanssa Rote Harfessa (Oranienstr. 13). Paikka oli ihan kiva, ja kohtuuhintainen. Päivänkeitto, todella herkullinen kookos-kana setti, maksoi 3,40e ja ihana baijerilainen jälkkäri (ilmeisesti valkosuklaa-kerma-juttua maitosuklaakastikkeella) 3,80e. Not bad.



Torstai-iltaisin on joissakin kaupungin museoissa ilmainen sisäänpääsy. Me käytiin pyörähtämässä Neues Museumissa, jossa oli esillä egyptiläistä ja antiikin Rooman aikaista esineistöä. Museon tunnetuin juttu on Nefertitin patsas. Olen kuullut, että Nefertitiä kutsutaan Berliinin kauneimmaksi naiseksi :)



Museon jälkeen käytin syömässä Hackescher Marktilla italialaisessa Barist-ravintolassa. Itse tilasin kasvislasagnea ja voi että oli kyllä taivaallisen hyvää.



Sitten seikkailtiin hieman. Löydettiin todella tunnelmallinen pieni ravintola Sophienstrasselta (Sophien 11) ja maistettiin glühweinia ja venäläistä kaakaota apfelstrudelin kera. Jälleen nappi valinta.


Pyörähdettiin jossain coctailbaarissakin, mutta se oli niin täynnä, ettei sinne viitsinyt jäädä. Hassu kala bongailtiin tosin paikan akvaariosta.


Löydettiin myös aivan ihana sisäpiha, jossa oli pari ravintolaa ja joitain putiikkeja. Haluan muttaa asumaan sinne sisäpihalle (tai siis en sinne pihalle, mutta asuntoon josta näkee sinne)!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Week-end

0 kommenttia
Näin keskellä viikkoa on kiva muistella menneen viikonlopun kujeita. Viime viikonloppuhan sujui mukavissa merkeissä, kun sain kaverin kylään. Perjantai-ilta aloitettiin Bergmannstrasselta, kadulta, jossa on vieri vieressä ravintoloita ja baareja. Valitsimme ruokapaikaksi meksikolaisen Lone Star Taquerian (Bergmannstr. 11), mutta henkilökohtaisesti jouduin ainakin pettymään omaan Fajitas-annokseeni. Amarillostakin saa parempaa (ja se kertoo jo jotain, koska en yleensä niistä ruoista pahemmin perusta).


Meksikolaisesta siirryttiin toissa viikonlopulta tuttuun Zyankaliin. Halloweeninä kuultiin M.A.Nummista ja tällä kertaa Aavikkoa. Taitaa baarimikko tykätä suomalaisesta musiikista.

Sitten päästiinkin kunnolla pistämään jalalla koreaksi Berliinin Onnellassa eli Matrixissa (Warschauer Platz 18). Oli kiva pitkästä aikaa olla tuollaisessakin yökerhossa ja tanssia bäkkäreitä ja muita ysärihittejä antaamuksella :) Matrixissa oli olevinaan kolme eri puolta, mutta käytännössä samat hitit soi joka paikassa. Kumminta oli henkilökunta, joka ei sietänyt näköjään yhtään sitä, ettei puhunut täydellistä saksaa.. Baariminna tiuski menemään, kun yritin tilata drinkkiä, jota heillä ei sattunut olemaan listalla. Yritin kuvailla juomaa, mutta sain vastauksesi: "Ehkä se on jossain drinkki, mutta ei MEILLÄ". Ja viskasi HEIDÄN drinkkilistansa nenän alle. Toisella tiskillä meille ei edes tarjoiltu vettä (mitä ihmettä oikeesti!). Yritin sanoa, että voinhan vaikka käydä vessasta hakemssa lasiini vettä, että eikö olisi sama antaa sitä tästä tiskiltä, kun tässä nyt ollaan. Mutta ei. Hän ei anniskele vettä. LOL. Mutta kaiken kaikkiaan ilta oli tosi mukava. Kun on hyvää seuraa ja hyvää musaa, niin ei muulla niin väliä :)


Matrixista jatkettiin vielä Monster Ronson's - Ichiban Karaokeen (Warschauerstr. 34), jossa soi disko. Paikan erikoisuus on karaokekopit, joita voi kaveriporukalla vuokrata illaksi. Jos osaisin laulaa yhtään paremmin, niin testaisin kyllä niin mielelläni sellaista koppikaraokea.


Lauantaina nukuttiin tosi pitkään, ja silti väsytti. Horroksessa vaellettiin KaDeWe-tavarataloon, jossa oli jo aika mukavat joulurekvisiitat esillä. Kaufhaus des Westens on ilmeisesti koko MANNER-Euroopan (Englannin Harrods on nimittäin isompi) suurin tavaratalo. Ihan kivasti siellä saisi rahaa törsättyä, mutta jotenkin luulen, että suurin osa ihmisistä on KaDeWe:ssa vain ihmettelemässä. Eli nähtävyys siinä missä Brandenburgin porttikin.



Sitten haettiin elvytystä kiinalaisesta (nimi taikka osoite ei jäänyt mieleen), jossa myös oli joulukoristelut. Valittiin tällä kertaa vähän hienompi (ja kalliimpi) paikka. Tosin eihän tuolla ostoskatujen ympäristössä missään mitään halpaa tarjottaisikaan. Hienompi ei aina ole parempi, nytkin tuli ihan eri annokset pöytän kuin mitä oli tilattu, mutta eihän sitä kuolemannälissään jaksanu valittaa. Napaan vaan kaikki ruoka heti!


Sunnuntaina käytiin tutustumassa kiinnostavaan valokuvanäyttelyyn, jossa oli esillä yksityisten ihmisten ottamia valokuvia Berliinin muurin murtumisen ajalta. Lisää kulttuuria oli tarjolla Stattbad Weddingissä, minne hollantilainen taiteilija oli viritellyt rajanylityspaikan unelmienmaahan - CheckPoint DreamYourTopian. Installaation (onkohan toi oikea termi) vaikutti tosi metkalta. Piti täyttää oikein hakemuskaavakkeet (Traumaddress, Kontaktpersonen in Ihrer Traumwelt jne.) ja rajavartija kyseli, että mitä tekisin, jos minulla olisi kaikki valta maailmassa. Haluaisinko ehkä muuttua punaiseksi väriksi tai nukkua pilvien päällä? Mutta sitten kun "rajan" yli vihdoin pääsi, toisella puolella odottikin vain paha haju ja likaisia huoneita. Kai tällä sitten oli syvämpi merkitys, mutta oli hieman pettynyt, koska olin odottanut linnunlaulua ja vaalenpunaista pumpulia. Mutta saatiin hienot passit ja rahaa unelmien maahan.


maanantai 9. marraskuuta 2009

Fest der Freiheit - 20 Jahre Mauerfall

0 kommenttia
Tänään on tasan 20 vuotta siitä, kun Itä- ja Länsi-Saksan erottanut muuri "kaatui". Itäsaksalaiset saivat siis vapauden liikkua Länsi-Saksaan, mitä ei ollut saanut tehdä vuosikymmeniin. Täällä Berliinissä juhlittiinkin vuosijuhlaa suurieleisesti, itsehän olin töissä.


Mutta. Eilen illalla käytiin iltakävelyllä vähän kurkkimassa juhlapaikalla, minne oli jo virtetty satoja domino-laattoja, jotka tänään sitten kaadettiin muurin murtumisen symbolina. Ihan mukavan näköisiä taideteoksiahan siellä näkyi. Meinasi tosin alkaa hieman huvittamaan, kun useat laatat oli jonkun super-yhtiön sponsoroimia.. Kommunistisen idän jäännökset oli siis tuunattu lännen kapitalismin käyttöön :)


Kunhan tältä työuupumukselta ehdin, niin lisäilen kertomuksia ja kuvia viime viikonlopulta.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Das Herbst und das Halloween

2 kommenttia
Pari viime viikkoa on ollut olevinaan niin kiireistä, ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittämään. Kielikurssi-harjottelu kombinaatio on vaatinut tosiaan yllättävän paljon aikaa. Viime viikko oli 2B-kurssini viimeinen ja päätin (lähinnä finanssisyistä) pitää tauon saksan opiskeluissa.

Töitäkin olen kovasti haeskellut ja ilmeisesti vihdoin haku tuotti tulosta. Sain niin kutsutun Minijob-työn, jollaisia täällä on aika paljon tarjolla. Sopii hyvin esim. opiskelijoille tai kotiäideille. Minijob-työt ovat yleensä osa-aikaisia ja palkka on maksimissaan 400 euroa kuussa (viikottainen työtuntimäärä vaihtelee paljon paikasta riippuen n. 10-40h välillä, itse en kuitenkaan suostuisi tekemään normaalia 40h viikkoa tuolla palkalla). Tuohon 400 euroon asti palkka on Saksassa täysin verovapaata, eli summan saa puhtaana käteen. Huonona puolena on se, että palkasta ei mene mitään sairasvakuutusmaksuja, jolloin ei pääse tähän saksalaiseen vakuutussysteemiin mukaan. Työnantajat tykkää ilmeisesti aika paljon palkata tällaisia apulaisia, Aushilfejä, koska tulee halvemmaksi palkata muutamakin apulainen kuin yksi täyspäivänen ihminen, josta menisi luonnollisesti hirveästi erilaisia sivukuluja.

Syksy on jo pitkällä. Niinä päivinä, kun täällä ei sada, niin syksy on oikeastaan ihan jees. Ihan kivalta näyttää:



Viime viikonloppu meni halloween-tunnelmissa suomalaisessa porukassa. Perjantaina käytiin yhdellä kokoonpanolla Goldman's Barissa (Rosenthalerstraße 1) kuuntelemassa italodiskoa ja sitten White Trash Fast Food/Diamond Loungessa (Schönhauser Allee 6-7) kuuntelemassa rokkia.



Lauantaina kiipesimme Viktoriaparkin huipulle ihastelemaan maisemia ja syksyn värejä. Kylmyyttä paettiin nepalilaiseen Nepal Haus -ravintolaan (Gneisenaustr. 4). Ruoka oli kyllä todella hyvää, mutta paikkana Nepal Haus oli ehkä vähän ankea. Loppuilta vierähti Zyankalissa (Großbeerenstr. 64), joka tarjosi täydelliset puitteet halloweenille: ruumisarkut pöytinä ja niin edelleen. Hieno ilta!