Pages

maanantai 22. marraskuuta 2010

Suomea Berliinissä

5 kommenttia
Sunnuntaina kävästiin Berliinin Suomi-keskuksessa, jossa järjestettiin perinteiset suomalaiset joulumyyjäiset. Kyllä lohikeitto ja karjalanpiirakka munavoilla on jotain niin hyvää! Kotiin ostettiin neljän viljan puuroa, kun jostain syystä on alkanut tulla ikävä puuroa aamuisin. En ois ikinä uskonut! Paljon oli muitakin suomalaisia herkkuja, kuten hernekeittoa, fazerin suklaata ja lakkahilloa tarjolla, mutta tuumittiin, että jos jouluna päästään käymään Suomessa, niin niitä on sama sitten sieltä tuoda mukanaan, jos intoa riittää.



Aika vähän on noin muuten ollut ikävä suomalaisia makuja. Karjanlapiirakoita on kaivattu eniten. Kuten edellisessä postauksessa totesin, KaDeWen tavaratalon valikoimissa on tuoretta Pandan lakritsia. Olen nähnyt hyllyssä myös salmiakkikoskenkorvaa ja Lapponia liköörejä. KaDeWeen avattiin ihan muutamia viikkoja sitten pieni Iittalan osasto. Iittalalla on tosin ihan oma myymälänsä Friedrichstrassella. Nämä ovat siinä mielessä käteviä juttuja, että jos haluaa antaa saksalaisille tai muun maaalaisille ystäville jotain suomalaista lahjaksi, niin ei välttämättä tarvitse kovin kaukaa hakea tai Suomesta tilailla.

Suomalaista namia voi myös käydä ostamassa Mauerparkin kirppikseltä, jossa Sugafari on silloin tällöin myymässä erilaisia karkkeja ympäri maailma. Toissa sunnuntaina valikoimissa oli suomalaisista ainakin pantteria, pikku myytä ja normaalia salmiakkia pikku rasioissa. Varmimmin karkkeja saa kuitenkin tilattua Sugafarin nettisivuilta, sillä myyjä kertoi, etteivät ole Mauerparkissa joka sunnuntai.

Niille, jotka ovat esimerkiksi muuttamassa tänne Berliiniin, tiedoksi, että täällä toimii Berliinin suomalainen seurakunta, joka puolestaan toimii Suomi-keskuksen tiloissa. Heidän kauttaan on mahdollista esimerkiksi saada niin kutsuttua Naapuriapua. Itselleni oli tästä todella iso apu, kun viime vuonna tänne muutettiin. Kielivaikeudet ja virastokiemurat tulivat hieman yllätyksenä. Suomessa oli saanut kuvan, että muutto EU-valtiosta toiseen ei ole homma eikä mikään, kunhan käy jättämässä pari kaavaketta jonnekin. Kun se ei sitten niin helppoa ollutkaan ja omat luulot siitä, että tämän kokoisessa kaupugissa joku virkamies puhuisi minulle englantia romuttui, oli seurakunnan Naapuriapu enemmän kuin tervetullutta. Käytännössä sain siis virastokierteessä tukea käytäntöjen ja kielen kanssa.

Muutenkin suomalaisilla on täällä yhteistä toimintaa, kuten joka kuukauden kantis-tapaamiset. Tämän kuun kantiksessa kävin itse ekaa kertaa. Kuulin, että paikalle tuli juurikin nyt marraskuussa ennätysmäärä ihmisiä. Esimerkiksi Facebookissa voi tutustua aiheeseen lisää: Suomalaiset Berliinissä ja Berliinin suomalainen opiskelijayhdistys.

Suomi on esillä myös Kulturbrauerein pohjoismaalaishenkisillä joulumarkkinoilla eli Lucia Weihnachtmarktilla. Sielläkin tulee varmasti piipahdettua, kuten toki monilla muillakin joulutoreilla. Suurin osa taisi avautua tänään, jee!



Tänään muuten löysin kirjakaupasta jotain oikein kivaa: Mauri Kunnaksen kirjan "Das allerschönste Weihnachtsgeschenk". Oli aivan pakko ostaa, kun hintakin oli alle 4 euroa :) Alkaa tuota saksankielistä lukemista keräytyä nurkkiin, pitäisi varmaan ihan tosiaan alkaa niitä lukemaankin!

torstai 18. marraskuuta 2010

KaDeWen joulu

3 kommenttia
Kamut Suomesta oli käymässä viikonvaihteessa ja pyörehdettiimpä katsastamassa miltä se Manner-Euroopan suurin tavaratalo näyttikään. KaDeWe:ssa oli laittetu jo joulu esille. Viime vuonna teemana oli jonkin sortin itämainen sirkus (jäi vähän hämäräksi se teema, vaikka hieno ja värikäs olikin). Nyt pääsi ihastelemaan talvista puistoa. Mimmuliini tosin totesi, että Helsingin Stokkan koristelut on paremmat :) No, mulle pääasia oli, että sain KaDeWen karkkiosastolta Pandan lakuja kotiin, nam.




maanantai 15. marraskuuta 2010

Pieni iso Berliini

0 kommenttia
Berliini on ihana. Myös tämä lyhyt filmi on jotenkin ihana. Oikein taitavasti ja kivasti toteutettu. Näyttää animaatiolta, mutta ihan elävää elämää kaupungista. Eikun pöyrimään:


Little Big Berlin from pilpop on Vimeo.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sun is shining, the weather is sweet

0 kommenttia
Berliinissä päästiin tänään nauttimaan säästä. 18 astetta lämmintä ja aurinkoista. Brunssin jälkeen passasi pyöriä Mauerparkissa kirpputoreilemassa. Puistossa viikottain järjestettävä Bearpit-karaoke oli kerännyt runsaasti yleisöä kuten aina. Hauska konsepti, kannattaa käydä vilkaisemassa!



keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Almost Honolulu

2 kommenttia
:P Ahahahahahaa, tervetuloa vaan kaikki marraskuiseen Berliiniin:




"It could have been Honolulu" (:D) tiivistää aika hyvin tunnelmia tältä päivältä..




Mutta tosi rakkauttahan on toki se, kun tykkää, vaikka toisella on huonompi päivä :)





.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Halloween 2010

0 kommenttia
Toinen Halloween Berliinissä takana. Eipä tuota sen kummemmin tullut juhlittua, mutta lauantaina käytiin kavereiden kanssa illastamassa White Trash Fast Food -ravintolassa. Taisipa olla tasan vuosi viime kerrasta, mutta viime käynnillä ei tullut syötyä ollenkaan. Nyt burgerit maistui, mutta ei kuitenkaan herättänyt sen suurempia intohimoja. Kyllä kaupungin parhaimmat hampparit on ihan jossain muualla. Loistopaikka kuitenkin noin Halloween-tunnelmaa ajatellen ja ravintola olikin täyteen buukattu. Onnistuttiin saamaan pöytä ilman varausta vain sen avulla, kun oltiin niin aikaisessa.




Syöminkien jälkeen käytiin vielä tarkastamassa kerran kuukaudessa järjestettävä Nachtkonsum-yökirppari (Molkenmarkt 2), joka on auki kello 17:stä puoleenyöhön. Muuten ihan jees, mutta 3 euron sisäänpääsy ihmetytti. Täytyy suoraan sanoa, että en näe homman toimivan Berliinissä. Täällä on niin paljon ilmaista kirpputoritarjontaa, että jos asiakkailta pyydetään sisäänpääsymaksua siitä, että pääsevät kirppariostoksille, tulee juttu kuolemaan, ellei oheen kehitetä jotain todella repäisevää, joka tuo maksulle sitten vastinetta. Nyt tarjolla oli kyllä live-musiikkia, mutta ei mitään erikoista. Ja kun ajattelee, millaista menoa ja meininkiä esimerkiksi Mauerparkissa on joka sunnuntai ihan ilmaiseksi, niin tällainen 3e sisäänpääsymaksu tuntuu suorastaan naurettavalta. En halua kuulosta negatiiviselta, mutta mulle tämä konsepti tuon sisäänpääsymaksun takia ei toiminut.




Noin muuten elämä jatkuu ennallaan, tosin flunssa meinaa vaan edelleen vaivata. Köh, köh. Tuntuu kyllä, että ainakin joku kolmasosa Berliinistä sairastaa tällä hetkellä. You can't hide, you can't run..