Pages

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kesän ensimmäinen pyöräretki

3 kommenttia
Mennenä lauantaina käytiin tämän kesäkauden ensimmäisellä pyöretkellä. Ostin pari viikkoa sitten uuden pyörän, kun DDR-mallini sanoutui hommastaan irti. Uudella, ihan oikean kokoisella pyörällä passasi polkea Grunewaldin metsässä, Havel-joen ja Wannsee-järven muodostamaa vesistöä kiertäen. Grunewaldin keskellä on muuten näkötorni, Grunewaldturm, josta on mukavat näkymät metsän ja vesistön yli. Berliini siinti kaukana niin pienenä. Ei olisi uskonut, että miljoonakaupungin sisällä edelleen ollaan :)







maanantai 18. huhtikuuta 2011

Matkalla Berliinissä: Ruokaa, juomaa, ostoksia

2 kommenttia
Kaupunkilomalla itse koettua: kiertelet kaupungilla, katselet nähtävyyksiä, teet ostoksia, mitä ikinä. Sitten tulee nälkä. Alkaa ruokapaikan metsästys. Vieraassa kaupungissa ei tiedä mihin suunnata, missään ei tunnu olevan mitään kivaa paikkaa, nälkä yltyy ja sitten oletkin jo kiukkuinen. Lopulta tyydyt johonkin eteen sattuvan mäkin hamppariin...

Niinpä ajattelin listata tänne blogiin muutaman omasta mielestäni varman berliiniläisen alueen, josta löytyy aamusta iltaan hyvää ruokaa ja juomaa. Kyseisiltä alueilta löytyy myös jonkun verran ostosmahdollisuuksia pienten putiikkien muodossa.


Bergmannstrasse

Bergmannstrassen kiez sijaitsee Kreuzbergissä, lähin metroasema on U Mehringdamm. Bergmannstrasselta sekä sen lähikaduilta, kuten Zossenerstrasselta ja Mehringdammilta, löytyy useita hyviä ravintoloita ja eri ruokakulttuureita on tarjolla laajasti. Muutama hyvä aamiaispaikka ja kahvilakin on täällä tullut testattua.




Oranienstrasse

Alueen metroasemat ovat Morizplatz, Kottbusser Tor ja Görlizer Bahnhof. Edelleen Kreuzbergissä, mutta harppaus etniseen suuntaan. Muutama hyvä ravintola (mm. Rote Harfe ja Safran), enemmän kuitenkin baareja (mm. Roses).


Oranienburgerstrasse

Alue sijaitsee Mittessä ja näistä nimeämistäni "ravintolakaduista" omasta mielestäni vähiten mielenkiintoisin. Täältä löytyy kuitenkin mm. purku-uhan alla oleva Tacheles ja todella mukava baari Aufsturz.




U Eberswalderstrasse

Eberswalderstrassen metroasema sijaitsee Prenzlauer Bergissä viiden eri kadun risteyksessä. Alueella on etenkin kahviloita, baareja ja putiikkeja, mutta Kastanienalleelta ja Pappelallelta löytyy myös ravintoloita.






U Schlesisches Tor

Etenkin Schlesische Strasselta löytyy baareja ja kuppiloita. Aseman läheisyydessä myös muutamia asiallisia ravintoloita.




Simon-Dach-Strasse

Simon-Dachilla, risteävillä kaduilla ja lähialueella ylipäätään Friedrichshainin kaupunginosassa riittää varsinkin viikonloppuisin kuhinaa. Löytyy ravintoloita, kahviloita, baareja ja todella paljon putiikkeja. Kesäsunnuntaisin joka terassi on täynnä brunssailijoita. Boxhagener Platzin markkinat lauantaina ja kirppari sunnuntaina keräävät myös väkeä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Matkalla Berliinissä: Berliinin nähtävyyksiä

2 kommenttia
Suunnitelin aiemmin postaavani joitakin yleisiä vinkkejä Berliiniin matkustaville. Aloitan hyvin perinteisellä aiheella, eli nähtävyyksillä. Nähtävyydet on aika jännä juttu. Monestikaan ne eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta jostain syystä uudessa paikassa/kaupungissa/kohteessa käydessä on pakottava tunne käydä tarkastamassa ainakin ne kuuluisimmat nähtävyydet. Mielestäni Berliinissä voi aivan hyvin vierailla ilman, että tarvitsee juosta nähtävyydeltä toiselle. Listaan tähän postaukseen kuitenkin joitakin kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Jos aikaa on rajoitetusti, mutta jotain nähtävyyksiä haluaa tarkastaa, niin itse valitsisin vierailut Berliinin muurilla ja Brandenburgin portilla.


Berliinin muuri
Muuria näkee pisimmillään ja taiteellisimmillaan East Side Galleryssa, "aidoimmillaan" Gedänkstätte Berliner Mauerilla, sekä siellä täällä pienimuotoisemmin (esimerkiksi pikkupätkä löytyy Potzdamer Platzilta).



Brandenburgin portti



Fernsehturm
Fernsehturmia, eli TV-tornia ei välttämättä tarvitse erikseen lähteä paikanpäälle katsomaan. Tornilla on korkeutta n. 370 metriä, joten palluran näkee melkeinpä mistä päin kaupunkia tahansa. Jos näkymät Berliinin ylle kiinnostavat, niin TV-tornin näköalatasanne sijaitsee reilussa 200 metrissä.



Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche
Toisessa maailmansodassa raunioitunut kirkko, joka on jätetty muistuttamaan sodan tuhoista.



Berliner Dom
Berliinin tuomiokirkko.



Reichstag
Saksan valtiopäivätalo.




Siegessäule
Voitonpylväs sijaitsee keskellä Tiergartenin puistoa. Kuulin, että täälläkin on näköalatasanne, mutta siellä ei ole itse tullut käytyä.




Gendarmenmarkt
Varsin hienon näköinen aukio, jossa kaksi kirkkoa ja teatteri.




Holokaustin muistomerkki

Vakuuttavan kokoinen ja labyrinttimainen muistomerkki Potzdamer platzin ja Brandenburgin portin välillä.




Linnat
Berliinin ja Brandenburgin alueella sijaitsee useampiakin keisarillisia linnoja, esimerkiksi Schloss Charlottenburg.



Vinkki 1. Varsinkin kesäaikaan voi nähtävyydet olla päiväsaikaan tukossa. Tunnelmallisempi ja väljempi vaihtoehto on kiertää päänähtävyydet illalla pimeän aikaan. Kohteet ovat mukavasti valaistu ja paikalla ei iltaisin hirvittävän paljon muita pyöri. Kohteita voi kiertää vaikkapa vuokratun polkupyörän siivittämänä.

Vinkki 2. Ota bussi numero 100 Alexanderplatzilta Bahnhof Zoolle (tai toisin päin). Bussin reitti kulkee mm. Berliner Domin, Unter den Lindenin, Brandenburgin Portin, Bundestagin, ja Siegessäulen kautta.

Vinkki 3. Jos aikaa, kuntoa ja mielenkiintoa on, tee kävelykierros esimerkiksi Potzdamer Platzilta Alexanderplatzille Unter den Lindenin kautta. Aikaa kannataa varata parisen tuntia, jonka aikana näkee suurimman osan päänähtävyyksistä.

Vinkki 4. Vaihtoehdon TV-tornin maisemille (joskaan ei tietenkään yhtä korkealta) tarjoaa ravintola/klubi Solar. Ravintola sijaitsee kerrostalon 17. kerroksessa ja maisemat Berliinin ylle ovat varsin mukavat. Paikka on etenkin viikonloppuiltaisin hyvin suosittu, joten kannattaa olla ajoissa tai tehdä varaus.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Spring brings new things

0 kommenttia
.. ainakin kukkia puihin ja pensaisiin, vieraita Suomesta ja Ruotsista, kirppislöytöjä, kauden ensimmäiset jäätelöpallot..

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Sunnuntai + brunssi = sydän

0 kommenttia
Olen aivan hulluna sunnuntaiaamuisiin tai -päivisiin brunsseihin ja aamupaloihin. Nyt on taas tullut testattua pari hyvää paikkaa :)

Kurhaus Korsakowin (Grünberger Str. 81) aamupalabuffet oli todella herkullinen ja monipuolinen. 12,90 eurolla sai buffettiin vielä lisäksi kannullisen valintansa mukaista teetä ja vastapuristettua appelsiimehua (niinhyvää). Ravintola sijaitsee aivan Boxhagener Platzin vierellä ja sunnuntaikirpparin myötä ravntolakin oli tupaten täynnä. Miinusta tuli siis rauhattomasta tunnelmasta ja ahtaasta liikkumisesta. Palvelu oli tilanteen huomioonottaen kuitenkin yllättävän nopeaa.





Rauhallisempi tunnelma oli venäläisessä Restaurant Potemkinissä (Viktoria-Luise-Platz 5). Täällä aamupalaa on tarjolla a la carte -tyyppisesti. Suurin osa aamupala-annoksista on nimetty jonkun tunnetun venäläisen mukaan. Itse söin El Lissitzky- kasvisaamiaisen, jossa oli runsaan leipäkorin lisäksi herkkusienimunakas, lämmin kasvisleipä, vihreää salaattia, hedelmäsalaattia, pari venäläistä lettua, tomaatti-mozzarella-tikku sekä nutellaa, hunajaa ja hilloa. Ison teekupin, wostok-virvoitusjuoman ja tipin kanssa hinnaksi tuli n. 15 euroa. Ei siis halvimmasta päästä, mutta eipä tarvinnut melkein koko päivänä muuta syödäkään ;)