Pages

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pieniä kivoja juttuja

0 kommenttia
Flunssassa ollaan taas vaihteeksi, joten ehdinpä tässä toipilaana yhden blogimerkinnänkin kirjoittamaan. Uusi työ on pitänyt kiireisenä ja lisäksi olen nauttinut Berliinin hienoista syyskeleistä. Kuluneiden viikkojen aikana olen kohdannut monta kivaa, elämää piristävää pientä juttua. Esittelenpä niistä muutamia:



Syntymäpäivälahjaksi saatu kukkakimppu. En enää muista, minkä verran tällaisista joutuu Suomessa pulittamaan, mutta täällä kimput maksavat muutaman euron verran. Ei siis pahasti kirvele ostaa lahjaksi tai ihan vaan viemisiksi :)



Ihastuttavasta Wintedfeld-Schokoladen -suklaakaupasta (Goltzstrasse 23) ostettua, erikoista greippisuklaata. Ei sytyttänyt, mutta liike itsessään oli viehättävä, ja koska suklaalaatuja on myynnissä satoja, niin varmasti sieltä suosikkejakin löytyisi. Kaveri osti sieni-kastanjasuklaata (!), mikä itseasiassa oli yllättävän hyvää.




Itselle ostettu syntymälahja, söpö robotti-teepallo. Ostettu jostain Goltzstrassen lahjatavarakaupasta, jonka nimeä en millään nyt muista. Goltzstrassella ja siitä jatkuvalla Akazienstrassella on useita pieniä liikkeitä, viinikauppoja, kahviloita ja muutamia ravintoloitakin. Mukava alue.



Kaverin kanssa kävimme katsomassa Blaze-tanssishowta Admiralspalastissa. Mukava käydä välillä kulttuuririennoissakin.



Ruotsalaisia ja suomalaisia irtokaramelleja, kuten erilaisia salmiakkeja, geishoja ja dumleja Herr Nilsson -karkkikaupasta (Wühlischstr. 58). Tyyristä on, mutta ah, niin makoisaa!



Aivan ihanaa marja-valkosuklaa -kakkua ja iso kuppi vihreää teetä (+ tilattiin lisäksi erittäin maukas rucola-sandwitch) Kaffeeladenissa, Simon-Dach-Str. 41a. Täydellinen aloitus vapaaseen lauantaipäivään hyvässä seurassa.

Ja tosiaan nämä lämpimät, aurinkoiset syyskelit on pitäneet mielen varsin virkeänä tähän flunssaan asti..

Nyt on kärvistelty jo neljä päivää, ja tuntuu ettei loppua näy :( Viikonloppu olisi ollut vapaa ja paljon oli suunnitemia jo tehtynä. Harmittaa todella paljon, että nyt joutui parantelemaan neljän seinän sisällä. Pizza.de -palvelua tuli käytettyä torstai-iltana, kun olo oli pahimmillaan. Saatiin kotiovelle intialaista ja Ben&Jerry's jäätelöä.