Pages

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Planet of apes

2 kommenttia
Kesäkuussa tuli vihdoin ja viimein tilaisuus käydä Berliinin eläintarhassa (lännen Zoolla), kun eläinrakas serkkuni tuli kylään. Eläintarhoista sinänsä voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi itse en ymmärrä lintujen häkkiin telkeämistä, eikä nuo häkkiolosuhteet kyllä millekään eläimelle luontaiset ole. Mutta olihan ne nyt vaikuttavan näköisiä itse kukin. Eniten pidin apinoista :)




keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Puistoilua

3 kommenttia
Kuluva kesä on kyllä ollut todella kurja kelien puolesta. Keväällä suunniteltiin poikakaverin kanssa, että tämä kesä tulee jäämään historiaan nimellä "Puistokesä 2012". Toisin kävi. Jos ei sada, niin on kylmää tai muuten vaan aurinko ei paista. Muutamaan otteeseen on onneksi ollut mahdollisuus jonkinmoiseen puistoiluun ja hengailuun yksin tai kaveriporukalla.

Mun yksi suosikki tällä hetkellä on Tempelhofer Park (eli sen suunnattoman iso viheralue entisen lentokentän yhteydessä). Oon kyllästyny esimerkiksi Volkspark Friedrichshainin väenpaljouteen ja hälinään. Templehofillakin on hyvillä keleillä paljon ihmisiä, mutta alue on niin valtava, että jengi jakautuu sinne paljon paremmin ja on mahdollista löytää varsin rauhallisiakin soppia, jos sellaista kaipaa.





Toinen puisto, jonne haluaisin pian uudelleen lukemaan on tässä meidän hoodeilla oleva Stadtpark. Pieni, rauhallinen puisto, jossa voi nimenomaan yksin lueskella kirjaa tai lehtiä, ja rauhottua.



Mauerparkissa ei tule enää käytyä kuin silloin, jos joku kaveri on käymässä ja haluan esitellä Berliinin sunnuntaista kirpparikulttuuria. Mauerpark on sunnuntaisin niin täynnä, että siellä ei vaan viihdy :/ Ulkoilmakaraoke ja muut esitykset amfiteatterilla ovat ihan jees, mutta kirpparipöytiä en pysty enää lähtä kiertelemään ilman että hermot menee, tuskastun ja ahistun.