Pages

torstai 29. elokuuta 2013

Berliinin neljä vuodenaikaa

8 kommenttia

Huomasinpa tässä päivänä muutamana, että Rantapallo ja Hotels.com ovat järjestäneet kilpailun jossa haetaan parhaita vinkkejä Berliiniin. Mitäpä tälläinen Berliini-bloggaja muuta voi tehdä kuin osallistua!

Berliinin viehätyshän ei perustu historiallisiin nähtävyyksiin, hyviin ostosmahdollisuuksiin tai kauniiseen luontoon; joskin kaikkea tätä kaupungista toki löytyy. Berliinin upeus liittyy hetkiin, tunnelmiin, yllätyksellisyyteen ja monipuolisuuteen.

Toivon, että listastani löytyisi sellaista tekemistä, joka johdattelisi berliininkävijän niihin tunnelmiin, joiden jälleenkokemisen vuoksi Berliinin matkataan yhä uudelleen ja uudelleen. Laadin  vinkkini vuodenaikojen mukaan. Berliini on hyvin erilainen kaupunki riippuen siitä, missä kaupungiosassa liikutaan, mutta myös vuodenajat luovat luonnollisesti erilaisen kokemuksen tästä miljoonakaupungista.

Kokosin näiden vinkkien tueksi myös Google-kartan, josta löytyy kaikki mainitsemani paikat. Blogistani löytyy lisääkin vinkkejä; esimerkiksi Berliinissä liikkumista varten.


Nautiskelijan kesäinen Berliini

Berliinin kesään kuuluu ehdottomasti puistossa loikoilu ja piknik. Kaupugissa riittää viheralueita, mistä valita ja jokaisessa niistä on tietenkin oma tunnelmansa. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja matkailijalle ovat esimerkiksi
* Tempelhofer Park (Tempelhofer Freiheit) - Berliinin entisen Tempelhofin lentokentän kiitorata-alue on nykyään yksi valvata virkistäytymispuisto. Tällä liikutaan, mutta myös rentaudutaan. Entinen lentokenttärakennus luo mahtipontiset puitteet piknikille.
* Erittäin suosittu Volkspark Friedrichshain, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Friedrichshainin kaupunginosassa.

Entinen lentokenttä alue toimii nykyään puistona. Kiitoradoilla voi viilettää vaikka rullaluistimilla.

Tempelhofin puistossa näkee monenlaista aktiviteettia

Suosittelen ostamaan eväsherkut yhdeltä Berliinin lukuisista toreista. Torien aukioloajat ja paikat riippuvat viikonpäivästä. Tarkasta toriajat näiltä sivuilta: berlin.de ja Mein Wochenmarkt. Jos suuntaat Volksparkkiin, Friedrichainin Boxhagener Platzin tori on auki lauantaisin klo 9:00-15:30. Tarjonta on todella laaja; osta mukaan vaikkapa suussa sulavia juustoja, tuoreita sämpylöitä, eksoottisia tahnoja ja hedelmiä.


Kesän tapahtumatärpit:

* Jos päätät matkustaa Berliiniin juhannuksen aikaan, sinulla on mahdollisuus osallistua yhteen Euroopan suurimmista Bride-kulkueista. Berliinin Christofer Street Day -paraati on värikäs ja iloinen tapahtuma, jossa voit juhlistaa rakkautta tuhansien muiden osanottajien kanssa.

Christopher Street Day -paraati.
* Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna kaupungissa lomaileva voi puolestaan käydä hämmästelemässä oluen ja oluenjuojien määrää kansainvälisillä olufestivaaleilla (Internationales Bierfestival). Festivaalialue, niin kutsuttu Biermeile eli olutmaili, sijaitsee Friedrichshainin kaupunginosassa, ulottuen Frankfurter Tor -asemalta, Strausberger Platzille. Osta muutaman euron arvoinen festivaalituoppi ja täytä sitä 1,5 euron arvosta kojulla kuin kojulla. Oluen lisäksi vatsaa voi täyttää erilaisilla asiaan kuuluvilla syötävillä, kuten makkaroilla, rinkeleillä ja suolakurkuilla. Prost!

Olutfestavaaleilla voit nautiskella oluen lisäksi vaikkapa sinappikurkkua.



Historianystävän syksyinen Berliini

Berliinissä historia on läsnä kaikkialla. Lähihistoriaa leimaa tietenkin Berliinin muurin murtuminen ja Saksojen yhdistyminen. Muurihan "murtui" 9. Marraskuuta 1989, joten syksy virittää matkailijan varmasti näihin historiallisiin tunnelmiin.

Berliinin muurin muistomerkki löytyy Brunnenstrasselta. Kadun varella on paljon informaatiota, kuvia ja karttoja selventämään sitä, missä, miten ja miksi muuri siitä aikoinaan (ei vielä niin kauan sitten) kulki. Ulkoilmamuseo ja muistomerkki ovat auki vuoden jokaisena päivänä klo 8-22, mutta jos haluat katsastaa myös "Visitor centerin" tarkasta aukioloaika linkatusta osoitteesta. Suosittelen rakennuksessa poikkeamista, sillä sieltä pääsee kiipämään matalaan torniin, josta saa hyvän kuvan alas muurialueella ja pystyy paremmin hahmottamaan, millaisesta rakennelmasta Berliinin muurissa olikaan kyse.


Berliinin muurin muistomerkillä käyminen on koskettava kokemus.

Tutustu myös entisen itäsaksan alkuajan arkkitehtuuriin ja historiaan Karl-Marx-Alleella. Tämän kaksi kilometriä pitkä paraatikatu ulottuu Strausberger platzilta Frakfurter Tor-asemalle  ja sen varrelta löydät infotauluja, joihin on tallennettu Alleen laajaa ja mielenkiintoista historiaa. Infot ovat sekä saksaksi että englanniksi. Lisää historiaa on esillä vuodesta 1953 asti toimineesta Cafe Sibyllessä (Karl-Marx-Allee 72), jossa voi piipahtaa tiedonjanon sammuttamisen lisäksi myös kahvijanon tyrehdyttämisen merkeissä.

Karl-Marx-Alleeta pitkin kävellessä voi tutustua niin alueen arkkitehtuuriin kuin Itä-Saksan historiaan.

Jos aloitat kierroksesi Strausbergerplatzilta päin, voit pitää huilitaukoa myös Frankfurter Tor:n läheisyydestä löytyvässä kreikkalaisessa Kos House -ravintolassa (Karl-Marx-Allee 129). Etenkin kylmiä ja lämpimiä alkupaloja yhdistävä Meses-lautanen kannattaa testata. Annos on sen verran iso, että riittää helposti yhden hengen pääruoaksi. Jos historian tutkiminen vielä kiinnostaa, voi tästä vielä jatkaa kadun toista puolta takaisin Strausbergerplatzille.

Kos Housen alkupalalautanen on herkullinen!

Syksyllä ilma voi olla jo hieman kolea ja lämmike maistuu itse kullekin. Teenjuojien taivas löytyy Schönebergin kaupunginosasta osoitteesta Golzstr. 2. TeeTeaThe tarjoaa kuuman juotavan lisäksi esimerkiksi maistuvaa aamupalaa ja peribrittiläistä High Tea:ta.

TeeTeaThe-"kahvilan" High Tea-herkkuja.
Kahvihampaan kolottaessa suuntaa Charlottenburgiin, kuuluisan ostoskadun Kurfürstendammin tuntumaan. Berliner Kaffeerösteissa (Uhlandstr. 173-174) on laaja valikoima erilaisia kahvilaatuja, eikä teenjuojiakaan toki ole unohdettu. Kahvilan kakkuvalikoiman on vakuuttava ja sanomattakin selvää - suussa sulavan herkullinen. Kahvilan yhteydessä on myös myymälä, josta voi kotiuttaa esimerkiksi juuri maistettua kahvia, konvehteja tai muita herkkuja.


Berliner Kaffeerösterein kakut ovat juuri niin hyviä kuin ulkopäin voi kuvitella.

Syksyn tapahtumatärppi: 
Valoa syksyn pimeyteen tuo valojen festivaali, Festival of Lights. Kymmeniä Berliinin nähtävyyksiä valaistaan värikkäästi pimän laskeuduttua. Tämä vie nähtävyyksien kiertelyn uudelle tasolle! Tarkista kohteet tapahtuman kotisivuilta ja jätä perinteinen nähtävyyskierros iltaa varten.

Festival of Lights värittää kaupungin syksyisin.


Tunnelmoijan talvinen Berliini

Talvi tekee Berliinin paikoitellen erittäin harmaaksi ja ankeaksi. Lunta voi olla maassa, mutta yleensä sen verran vähän, että se nopeasti muodostuu harmaaksi moskaksi tehden kaupungista vielä ikävämmän kuin ilman lunta. Mikä sitten tekee Berliinin tunnelmalliseksi talvisin? Marraskuun lopusta jouluun asti Berliinissä pääsee kokemaan saksalaista joulumarkkinakulttuuria parhaimmillaan. Erilaisia joulumarkkinoita on kaupungissa toki laaja kirjo. Uskon, että tunnelmaa riittää, valitsitpa sitten minkä tahansa kohteen kaikista Berliinin joulumarkkinoista tai vierailemalla vaikkapa näissä:

Maalaisjoulutunnelmaan pääsee Domäne Dahlemissa, Steglizin kaupunginosassa. Nämä markkinat ovat paljon pienimuotoisemmat kuin esimerkiksi Alexanderplatzilla järjestettävät härdellit, mutta sitäkin aidommat ja herttaisemmat. Dahlemin pääsee U-Bahnilla, numerolla U3. Jää pois Dahlem-Dorm asemalla. Huomioi kuitenkin, että nämä markkinat ovat auki vain viikonloppuisin!

Dahlemin maalaisjoulumarkkinoilla on myynnissä paljon käsitöitä.
Jos haluat nähdä miten Suomi ja muut pohjoismaat ovat joulun aikaan esillä, vieraile Prenzlauer Bergin Kulturbrauereissa Lucia Weihnachtsmarktilla. Näiltäkin markkinoilta puuttuvat räikeimmät valot ja kovimmat musiikit, sen sijaan tunnelma on harras ja lämminhenkinen.

Lucia Weihnachtsmarktin tunnelmaa.

Hehkuviini eli Glühwein lämmittää markkinoilla kiertelijää.

Jos olet marras-joulukuussa ostoksilla Charlottenburgissa Kurfürstenstrassen alueella, piipahda ihmeessä Manner-Euroopan suurimman tavaratalon, KaDeWen aulaan. Sinne rakennetaan joka vuosi joulumaailma aina hieman erilaisella teemalla. Edellisvuosina olen päässyt hämmästelemään esimerkiksi tuhannen ja yhden yön -henkistä joulua, sekä 1900-luvun alun joulua NewYorkissa.
Tavaratalo KaDeWen aulasta löytyy joulunaikaan lumoavat koristukset.


Talven tapahtumatärppi:
Joka vuosi helmi-maaliskuussa Berliinin Potzdamer Platzin alueen valloittaa kansainvälinen elokuvafestivaali Berlinale. Tule paikalle väijymään, josko näkisit vilauksen Hollywood-tähdista, tai mikä hauskempaa, osta liput johokin mielenkiintoiseen näytökseen. Omaksi perinteekseni on esimerkiksi muodostunut vähintään yhden lyhytelokuvanäytöksen katsastaminen. Extra tunnelmaa tilanteeseen toki tuo, jos pukeudut sävähdyttävästi ja elokuvan jälkeen käyt vielä cocktaililla yhdessä Potzdamer Platzin tyylikkäistä baareista.





Kasvissyöjän keväinen Berliini

Berliinissä ei kasvissyöjän tai vegaanin tarvitse kauaa kaduilla haahuilla löytääkseen ruokavalioon sopivan ravintolan tai kahvilan. Monet Berliininkävijät ihastelevatkin ruokailuvaihtoehtojen määrää ja laatua. Siinä missä vegaani ruokavaliota noudattavan kaveripariskunnan oli Italian matkallaan tyytyminen kasvispizzoihin, joista oli jätetty juusto pois, löysivät he Berliinistä jokaiselle aterialleen vegaanivaihtoehdon.

Kokeile esimerkiksi näitä:

* Monipuolinen vegaanibrunssi sunnuntaisin Cafe Morgenrotissa (Kastanienallee 83). Brunssin jälkeen voit suunnata sunnuntaikirpputoreille. Morgenrotin läheisyydessä sijaitsevat supersuosittu Mauerpark sekä rauhallisempi ja herttaisempi Arkonaplatz.

* Ranskalainen vegaanikahvila OhLáLá Friedrichshainissa (Mainzer Str. 18). Jos vaate- tai sisustusostokset kiinnostavat, niin kahvittelun jälkeen ei tarvitse kauaksi lähteä; OhLàLá sijaitsee alueella, josta löydät paljon herttaisia pikku putiikkeja. Suosittelen kulkemaan ainakin Gärtner Strassea, Wühlischstrassea, Kopernikusstrassea ja Simon-Dach-Strassea pitkin.

* Ihanaa vegaanipizzaa Vego Foodworldissa Prenzlauer Bergissä (Lychener Str. 63).

* Maukkaita hampurilaisia Kreuzbergin Yellow Sunshinessa (Wiener Str. 19).

* Illallinen Friedrichshainissa, Bistro Bardotissa (Boxhagener Str. 83). Muutama ravintolan annoksista on saatavissa myös raakaravintoversiona.


Bisto Bardotissa voi nautiskella vaikka Tofu-salaattia.

Kevään tapahtumatärppi:

Jos olet liikkeellä huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa, suosittelen tekemää sään niin salliessa retken Berliinin ulkopuolelle Werderiin. Tässä pikkukaupungissa järjesteään vuosittain Baumblütenfest. Kyseinen kansanjuhla jakautuu niin, että alempana kylässä on enemmän Oktoberfestiä muistuttava karnevaalijuhla ja ylempänä rauhallisempi hedelmäviinin siemailu -kekkeri, jossa paikalliset myyvät kotipihoillaan itse valmistamiaan hedelmäviinejä. Makuja löytyy raparperista variksenmarjaan ja ruusunmarjasta mustikkaan. Totta kai kaikkialla myydään myös ruokaa. Baumblütenfesteille mennään piknik-viltin kanssa nauttimaan viinistä ja näkymistä kukkivan kirsikkapuun alle. Werderiin pääsee kätevästi suoraan Berliinin isoimmilta asemilta, kute Alexanderplatzilta tai Hauptbahnhofilta Regional 1 (RE1) -junalla. Zum Wohl!

Pullollinen paikallista hedelmäviiniä maksaa noin 6 euroa.

Baumblütenfest järjestettään puiden kukinta-aikaan.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Berliinin pinkit putket

1 kommenttia
Berliinissä ei voi välttyä näkemästä kadunkulmassa jos toisessakin pinkkejä tai toisinaan violetteja putkia, jotka jatkuvat silminkantamattomiin.


Jos joku ei vielä tiedä niiden salaisuutta, niin se avautuu esimerkiksi seuraavilta sivuilta:

http://robertherrmann.wordpress.com/2012/01/20/the-fancy-tubes-of-berlin/

http://viveberlin.wordpress.com/2012/07/22/the-mystery-of-the-pink-pipes/





tiistai 12. helmikuuta 2013

Köh, köh

0 kommenttia
Ei tullut Berlinaleen menosta ja muistakaan suunnitelmista mitään.. Flunssaa pukkaa. Ostin joitakin kuukausia sitten Mauerparkin kirpparilta berliiniläisen Kaiserhonigin lime-inkivääri hunajaa. Se on nyt tullut köhiessä tarpeeseen ja maistuu erittäin hyvltä ihan pelkiltäänkin kuumaan veteen sekoitettuna, kun makua tulee hunajaan sekoituista limen ja inkiväärin paloista. Suosittelen ostamaan näitä mukaan, jos näette kojun esimerkiksi Maurparkissa.


perjantai 8. helmikuuta 2013

Se aika vuodesta

0 kommenttia
Kuva kertonee kaiken. Eilen se taas käynnistyi. Berlinale. Tavoitteena on tänäkin vuonna käydä tsekkaamassa lyhytelokuvia. Toivottavasti saan liput!


lauantai 2. helmikuuta 2013

Ihme vohveli

1 kommenttia
Hihiii! :)




Kotinurkille, Simon-Dach-Strasselle, on avattu Wonderwaffel-niminen vohvelikahvila. En ole vielä ehtinyt pistäytyä muuta kuin aamutuimaan ihmettelemässä oven takana, mutta kunhan sattuu sopiva hetki, niin olen kärppänä paikalla. Huvitti tuo kyltti "Erster Obst Döner" (ensimmäinen hedelmädööneri) :]