Pages

tiistai 15. joulukuuta 2009

Müde aber Glücklich

Viime viikon tiistaina aloitin ihan oikean työn: sellaisen puoli kahdeksasta puoli neljään, viitenä päivänä viikossa -tyyppisen. Meinaa väsyttää ja tuntuu, ettei aika riitä mihinkään, mutta on ihan kiva tienatakin välillä.

Hieman on kuitenkin ehtinyt kiertämään taas joulumarkkinoilla. Löysin uuden ihanan herkun, eli Quarkkeulchenit. Kuvassa tässä tosin on aikalailla noitten rahkapalleroiden makuiset, pienemmät nyytit, joiden nimeä en sitten millään muista. Molemmat ovat jopa parempia kuin suomalaiset kunnon munkit. Noiden päälle tulee tomusokeria ja koostumus on todella rasvainen, mutta kuohkea. MMMMmmmmmm.. alkoi heti sylki erittymään, kun mietti.


Näihin Schneeballeneihin sen sijaan olin pettynyt. Näytti tosi hyviltä, mutta maku ei ollut mikään erikoinen. Sellainen tippaleipämäinen.



Hackescher Marktilla sijaitsee varsin kiva saksalainen ravintola - Brauhaus Lemke. Sieltä sain yhden parhaimmista ravintola-annoksistani ikinä. Röstiperunaa, paistettua kananmunaa ja tuorejuustoa salaatin kera. Tuonne pitää mennä kyllä uudestaan ihan vaikka vaan tuon Röstin takia.


Loppuun jouluisia tunnelmia Oopperatalon kahvilan aulasta..


ja Buddy Bear Fernsehenturmin aulasta:

3 kommenttia:

Maian kirjoitti...

Heips Maiju,

täytyy näin (väliaikaisena) berliiniläisenä kommentoida, että olin kans myös tooodella pettynyt noihin Schneebällcheneihin! Muuten joulutouhut noudattaa aikalailla samaa linjaa eli kierrelty on mm. Kulturbrauerein joulumarkkinat, hörpitty glühweinia, naposteltu manteleita ym...

T. Toinen Maiju :)

Maiju kirjoitti...

Moi vaan toinen Maiju!

Glühwein on kyllä maistunut, vaikka ei se ihan niin hyvää ole kuin suomalainen perinteinen glögi :)

Kauanko olet asustellut ja kauanko vielä asustelet täällä Berliinissä?

More To Love!-Mimmi kirjoitti...

Nom, täälläkin sylki alko heti erittyä.

Mutta jee, kohta nähdään!!! :)