Pyysin sakalaista kielitandempariani viemään minut jonnekin kivaan paikkaan Länsi-Berliinissä. Minusta nimittäin tuntuu, että vapaa-aikaa tulee vietettyä lähinnä idässä päin. Aika tutustua myös läntiseen alueeseen! T veikin minut menneenä lauantaina Wannseehen, Pfaueninselille.
Pfaueninsel, eli Riikinkukkosaari, oli Preussin kuninkaallisten kesänviettopaikka ja nykyään se on yksi maailmanperintökohteista alueen muiden linnojen ohella. Saarelta löytyy mm. pieni linna, meijeri ja metsästymaja. Saarelle pääsee kesäkautena, tänä vuonna lokakuun loppuun asti. Wannseen asemalta voi ottaa bussin rantaan, josta sitten kuljetaan lautalla itse saarelle. Lippu maksoi 5 euroa, ja se siis sisälsi lauttamatkat (hurjat 100 metriä ehkä :D) ja pääsyn saarelle. T kertoi, että kauniina kesäpäivinä Pfaueninsel on aivan täynnä ihmisiä. Näin lokakuun alussa tungosta ei ollut, mutta nurmi oli edelleen vihreä ja kukat kukkivat.
Ainakin tänä kesänä saarella oli teemana "Luise. Die Inselwelt der Königin" eli jotakuinkin "kuningattaren saarimaailma". Meijerissä olleen pienen näyttelyn myötä opin, että saari oli ollut kuningatar Luisen lempipaikka. Siellä hän perheensä kanssa pystyi kokemaan tavallista arkea lehmän lypsyineen kaikkineen.
Tykkäsin saaren rauhallisuudesta, luonnosta ja historian havinasta. Varsinkin saarella ympäriinsä käpsehtivät riikinkukot ihastutti. Luonnollisesti unohdin kameran kotiin, joten tässä sitten pari huonolaatuista kännykällä otettua kuvaa, sorry:
tiistai 5. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti