Are you disabled?

Viimeiset neljä päivää on meneet lähinnä virastoissa juostessa. Olen kyllä kuullut juttuja tästä saksalaisesta byrokratiasta, mutta uskomaton kokemushan tämä on. Ensimmäinen virastokeikkamme oli Bürgeramtissa, jossa siis rekisteröidyimme tänne asukkaaksi. Sieltä saatua asukastodistusta tarvitaan kaikissa muissa virastoissa. Bürgeramtissa kaikki hoitui itseasiassa varsin näppärästi, vaikka virkailija ei enkkua puhunutkaan. Mutta sitten. Agentur für arbeit. Morjes, morjes. Sitä luulisi, että tällasessa miljoonakaupungissa olisi työvoimatoimistossa edes yksi henkilö, joka puhuu englantia. Mutta kun ei. Sen verran sain selkoa, että kehoittivat tulemaan uudelleen tulkin kanssa. Hauskinta oli, kun keskiviikkona kävin juttelemassa työkkärissä uudestaan, niin minulta tiedusteltiin: "Are you disabled?" Ööö.. En. Olen ihan normaali ihminen, en vain puhu saksaa :E

Eli, ei muuta kun tulkkia etsimään. Onneksi suomalaisella kirkolla on täällä tukirengas, jonka kautta sain apua. Tänään sain asioita vähän liikkelle, mutta paljastui, että tässä virastorumbassa olen vielä ihan alkutekijöissä. Minun piti hommata tänään saksalainen sosiaaliturvatunnus (sielläkään toimistossa kukaan ei puhunut englantia, vaikka ko. paikassa oli paljon maahanmuuttajia) ja pankkitili. Huomenna, jos hyvin käy, hankin saksalaisen verokortin. Enkä voi edes sanoin kuvailla sitä paperien määrää, mikä minun pitää täytellä seuravaa työkkäriasiointiani varten. Siinä meinas Pikku-Maiju purskahtaa hervottomaan nauruun/hillittömään itkuun, kun näki sen pinon. Huh!

Kaiken kaikkiaan en olisi uskonut, että asioiden hoitaminen täällä on näinkin vaivalloista. Tiesin kyllä, ettei täällä puhuta niin paljon englantia kuin vaikkapa Suomessa, mutta yllätyin silti. Kuulin, että täällä on monella sellainen asenne, ettei edes haluta puhua englantia, vaikka sitä vähän osattaisiinkin. Onneksi on tullut vastaan myös ystävällisiä ja kielitaitoisia
saksalaisia, jotka ovat auttaneet esimerkiksi, kun olin ostamassa prepaid-liittymää.

Kielitaito - sen tärkeyttä ei tällä hetkellä voi korostaa liikaa. Täällä tuntee itsensä pian aika ulkopuoliseksi, kun ei vaan ymmärrä mitä ihmiset puhuu tai mitä kylteissä, lehdissä ja papereissa lukee. Se on todella turhauttavaa ja ahdistavaa.

Mutta on täällä kivojakin juttuja, ja on ehtinyt virastojen seinien lisäksi katselemaan myös vähän ympärilleen. Yksi päivä käytiin syömässä Eve & Adam's nimisessä paikassa (Rosa-Luxemburg-Str. 24-26) aivan mahtavan herkulliset salaatit. Bongasin ravintolan seuraamastani Kemikaalicoctail-blogista. Ideana paikassa on, että valmiiden salaattiannosten lisäksi jokainen voi koota haluamansa salaatin luomuraaka-aineista. Oma salaattini koostui couscousista, rucolasta, kirsikkatomaateista, kurkusta, retiiseistä, fetasta, punasipulista, cashew-pähkinöistä ja ranskalaisesta kastikkeesta. Nams! Täytyy kokeilla vastaavaa kotonakin.



Kaduilla tulee vastaan kaikenlaista kivaa:




Nallejakin näkyi vaihteeksi kaupungilla:


Kyllä tämä tästä! :)

Pettymyksiä!

Ihme päivä. Hyvillä mielin herättiin uuteen päivään ja lähdettiin seikkailemaan kaupungille. Tarkoituksena oli pikku hiljaa edetä metroasemalle, josta sitten siirryttäisiin olympiastadionille jännittämään miesten mm-keihäsfinaalia iltapäivällä. Päädyimme Unter den Linden -kadulle, joka kuitenkin oli aidattu meneillään olevan naisten maratonin takia. Ei muuta kun kävelemään aitaa pitkin, jotta josko sieltä joku aukko jostain löytyisi, että päästäisiin asemalle. Eipä siinä äkkiseltään kuitenkaan mitään ollut ja matka jatkui Alexanderplatzille. Jännäksi homma kääntyi siinä vaiheessa, kun tajuttiin, ettei me päästy sinne Alexinkaan asemalle menemään sulkujen takia ja sitten vielä se, ettei me enää päästy koko platzilta pois, koska se oli just sulettu meidän jäljessä. Hieman siinä sitten ärsytti, kun ihmiset kadun toisella puolella sai mennä ja tulla miten halus ja ite oli siellä aitojen takana ja saatto olla jo vähän kiire sinne stadionille.. Meinas kisafiilikset mennä niin meiltä kuin muiltakin satimeen jääneiltä.

Vajaan tunnin odotelun jälkeen päästiin taas liikkumaan ja sinne stadionillekin asti selvittiin. Fiiliksetkin jo hieman parani:


Kovasti kannustettiin Suomen keihäsmiehiä, mutta kuinkas ollakaan, niitä mitaleita ei sit tullukaan :/// Voi Thorkildsen sentään. Siellä se juhli:


Onneksi ihan koko päivä ei menny hukkaan, kun käytiin porukalla syömässä hyvää italialaista ruokaa. Tiramisu parantaa kyllä synkeän mielen:



Päivän nallena Berlino:

Abenteuer, seikkailu

Kyllähän se meinaa vähän seikkailulta tuntua, kun yhtäkkiä löytää itsensä Berliinistä asumasta. Kesä meni niin nopeasti, ettei muuttoon ja muutokseen ehtinyt tai osannut valmistautua. Mutta täällä sitä nyt sitten ollaan.. Lähinnä tuntuu, että tänne on tullut vain lomailemaan ja kotimatka siintää aivan lähitulevaisuudessa. Tosin hieman tässä on pakko rentoutua ja katsella ympärilleen, ennen kuin aloitan töiden etsimisen. Tällä saksankielentaidolla työn saaminen voi olla varsin mielenkiintoinen projekti :P Siitä ehkä myöhemmin.

Ihan vielä en ole keksinyt, mistä näkökulmasta tätä blogia kirjoittelen.. Uskoisin kuitenkin, että kunhan tässä vähän pyörii ja pikku hiljaa pääsee asettumaan ja kotiutumaan, niin alkaa niitä jutun aiheita löytyä. (Jep, tiiän.. tosi fiksua perustaa blogi ilman visiota siitä, mitä blogillaan haluaa kertoa :D)

Se kyllä täytyy sanoa, että uusi koti tuntuu ja näyttää hyvältä! Maisematkaan ei ole pöllömmät:


Asunto vuokrattiin kalustettuna ja hallitsevana sävynä on harmaa, mustalla, ruskealla ja vaalean eri sävyillä maustettuna. Toimii ainakin meidän mielestä.


Ensimmäinen päivä Berliinin asukkaana sisälsi muun muassa Dönerin (vege-versio) syöntiä ja miesten mm-maratonin ihmettelyä. Jompi kumpi heistä vissiin voitti:


Ja sitten vielä päivän nallekuva: